Mikä SD-kortti 3DS:lle ja Switchille?

Opas lisätilan ostamiseen

Nintendo-konsoleiden sisäinen tallennustila on varsin vaatimaton. alkuperäisellä Switchillä käyttökapasiteettia on noin 26 gigatavun verran, ja 3DS-perheen laitteilla sitä on vain reilu gigatavu. Pelkästään fyysisiä pelejä ostaville tila riittää, mutta raja tulee vastaan äkkiä, mikäli haluaa latailla pelejä, demoja ja DLC-sisältöä eShop-kauppapaikalta, tai jos omistetuille peleille julkaistaan muhkeita korjauspäivityksiä. Onneksi molemmat laitteet tukevat SD-muistikortteja, joilla saadaan tallennustila riittämään vaikka konsolin koko eliniäksi. Samat kortit sujahtavat myös esimerkiksi puhelimien ja kameroiden sisuksiin. SD-korttien saatavuus on erinomainen, sillä niitä myydään lähes jokaisessa hypermarketissa ja nettikaupassa. Ostoksia ei kuitenkaan kannata tehdä täysin sokkona, sillä korteilla on hinta- ja laatueroja. Lisäksi SD-korttien hinnat laskevat jatkuvasti uusien ja suurempikokoisten mallien tullessa markkinoille, joten fiksu kuluttaja voi säästää kymmeniä euroja valitsemalla oikein.

Nintendo 3DS

Kaikkien Nintendo 3DS ‑käsikonsoleiden mukana toimitetaan muistikortti, joka on vanhemmilla malleilla 2 GB:n normaalikokoinen SD-kortti ja New-brändätyillä konsoleilla 4 GB:n uudempi ja pienempi microSD. Nintendon lahjoittamat muistikortit ovat kuitenkin nopeusluokituksiltaan vanhentunutta Class 4 ‑tekniikkaa, jonka rajoitukset näkyvät latausajoissa. Lisäksi latauspalveluissa on saatavilla sellaisia pelejä, jotka ovat liian suurikokoisia ilmaiskorteille (esim. Donkey Kong Country Returns ja Xenoblade Chronicles 3D). Konsolimallien SD-portit ovat erikokoisia, joten tavallinen SD-kortti ei sovi New 3DS:n sisälle. Edellisen sukupolven konsolien kanssa microSD-kortteja pystyy käyttämään erillisen adapterin kanssa. Portit sijaitsevat joko irrotettavan takakannen takana tai sivuluukussa, konsolityypistä riippuen.

Nintendon virallisen kannan mukaan 3DS tukee SD- ja SDHC-muistikortteja aina 32 gigatavuun asti. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä myös suurikapasiteettisemmat SDXC-kortit toimivat, 3DS ei vain tue niissä oletuksena olevaa exFAT-tiedostojärjestelmää. Kortti täytyy siis alustaa ensin tietokoneella FAT32-muotoon. (Windows: Oma tietokone – SD – Hiiren oikea klikkaus – Format/Alusta – FAT32) 128 GB:n kokoisilla ja sitä suuremmilla korteilla on kuitenkin havaittu joissakin peleissä hidastumisia, kortin nopeusluokasta riippumatta. Tältä voi välttyä valitsemalla korttia alustaessa varausyksiköksi 64 kilotavua usein oletuksena olevan 32 kilotavun sijaan. Formatointi poistaa kaikki kortin tiedostot, joten muista ottaa ne talteen, mikäli käytät vanhaa muistikorttia.

Nintendo Switch

Switchin mukana ei tule muistikorttia, eikä niitä tarvitse alustaa, sillä konsoli tukee microSDXC-kortteja aina 2 teratavuun asti. Kirjoitushetkellä suurimmat myytävät kortit olivat 512 GB:n kokoisia ja usean sadan euron hintaisia. Joidenkin Switch-pelien fyysiset versiot, kuten Rockstarin L.A. Noire, eivät edes toimi ilman vähintään 32 GB:n kokoista muistikorttia. Vaatimuksesta on kerrottu pelin kannessa. HD-tekstuureja käyttävät digitaaliset Switch-pelit voivat viedä kymmeniä gigatavuja tilaa, joten eShopin maailmaan hyppäävän Switch-pelaajan kannattaa hankkia suosiolla heti tarpeeksi iso, esimerkiksi 128 GB:n microSD-kortti. Pelkästään indiepelejä ja retroklassikkoja lataavalle riittää vähempikin määrä. Älä siis maksa turhaan ylimääräisestä tilasta, vaan tee valinta pelimakusi ja ostohistoriasi perusteella.

Pelien tallennustiedot pysyvät Switchin omassa muistissa SD-korteista huolimatta, eikä dataa voi tällä hetkellä kopioida talteen. Tilanpuutteessa latauspelejä pystyy arkistoimaan pienempään tilaan. Poistetut pelit voi ladata uudelleen eShopista, mutta kaverin Switchin SD-kortille tallennettuja pelejä ei voi pelata toisella konsolilla. Switch ei tue toistaiseksi USB-kiintolevyjä.

Nintendo Switch 2

Switch 2:n sisäinen tallennustila on suurempi (256GB) kuin muilla Switch-malleilla, mutta se ei tue samoja microSD-kortteja kuin ykkös-Switch tai New 3DS. Vanhaa microSD-korttia ei siis voi vain siirtää peleineen uuden konsolin sisuksiin, vaan tallennustilaa laajentaakseen on hankittava EX-logolla varustettu microSD Express -kortti, joka on lukunopeudeltaan noin 10 kertaa nopeampi kuin tavallinen muistikortti. Tämän jälkeen vanhat pelit voi ladata uudelleen eShopista.

Express-formaatti on suunniteltu teknisesti raskaampia videoita ja pelejä varten. MicroSD Express -kortit toimivat myös Nintendo Switchillä, OLED-mallilla ja Litellä tavallisten microSD-korttien tavoin. Express-kortteja ostaessa on kuitenkin oltava tarkkana, sillä jotkin brändit lisäävät tavallisten microSD-korttien perään sanat Extreme tai Pro, jotka eivät ole sama asia kuin EX-tunnus.

Millainen on hyvä SD-kortti?

32 gigatavua riittää helposti useimmille 3DS-pelaajille. Tilamäärään mahtuu noin 51 kappaletta keskivertopelin kokoisia Mario Kart 7:n digitaalisia versioita tai peräti tuhansia NES-pelejä. 32 GB:n microSD-korttien hinnat alkavat parista kympistä. Varmista kuitenkin, että ostamassasi kortissa on vähintään Class 10– tai U1-leima, joka takaa kirjoitusnopeudeksi 10 megatavua sekunnissa. Alemman luokituksen saaneet kortit eivät välttämättä yllä edes samaan tahtiin, minkä vuoksi pelit voivat käynnistyä SD-kortilta useita sekunteja hitaammin. Sama leimasuositus koskee myös Switchin microSD-kortteja.

4K-videoita varten suunnitellun U3-luokan maksimi- ja minimitiedonsiirtonopeus ovat kolminkertaisia U1-kortteihin nähden, mutta Nintendo-laitteet eivät pysty hyödyntämään näiden korttien ominaisuuksia. Digital Foundryn testien mukaan Switch-pelit latautuvat nopeimmin konsolin sisäisestä flash-muistista, sitten U1-kortilta, muutaman millisekunnin myöhemmin U3-kortilta ja hitaimmin Switchin omalta pelikortilta. Pelkästään Switchiä varten kannattaa siis valita halvempi U1-vaihtoehto U3:n sijaan. Eri valmistajien U1-korttien maksiminopeudet saattavat olla mitä tahansa välillä 75–100 MB/s, mutta Switchillä ero ei oikeastaan näy. Muuta potentiaalista käyttöä varten lukunopeuteen kannattaa kuitenkin panostaa. Switch 2:lla vaaditaan vielä U3-formaattiakin nopeampi microSD Express -kortti.

Viimeistään alustamisen yhteydessä saatat huomata SD-kortin todellisen tilan olevan oikeasti muutama sata megatavua pienempi kuin paketissa mainostettu määrä. Tämä on täysin normaalia, mutta saatoit joutua piraattikauppiaan uhriksi, mikäli tiedonsiirtonopeus tai tallennustila on esimerkiksi vain puolet ilmoitetusta. SD-kortteja ostaessa kannattaa suosia tunnettuja merkkejä, kuten Samsungia, Sandiskia, Transcendia, Lexaria ja Kingstonia. Näiden valmistajien hinnat poikkeavat toisistaan vain vähän, eli 100 gigatavua 10 eurolla on usein liian hyvää ollakseen totta. Nintendo-brändätyissä korteissa ei ole yleensä korkeampaa hintaa lukuun ottamatta mitään muuta erikoista verrattuna laatuvalmistajiin.

SD-muistit ovat yleinen näky tarjouksissa, joten hyödynnä niitä. Suomessa etenkin suurikokoisimpien korttien hinnoissa on paljon ilmaa, joten kannattaa selata Amazonin ja eBayn kaltaisia ulkomaalaisia verkkokauppoja tai käyttää Hintaseuranta-työkalua.

Eli lyhyesti:
1. Hanki Class 10- tai U1-leiman microSD 3DS:lle tai Switchille
2. Hanki microSD Express -kortti Switch 2:lle.
3. Osta heti tarpeeksi tilaa.
4. Älä maksa liikaa.

Alla oleviin taulukoihin on listattu erikokoisia ladattavia 3DS- ja Switch-pelejä, ja kuinka monta kappaletta niitä mahtuu tietyn kokoiselle SD-muistille. Tallennustilalle on myös arvioitu lähtöhinta, johon voi verrata kauppojen hintapyyntöjä.

Nintendo 3DS

Nintendo Switch

Nintendo Switch 2

Switch 2:lla toimivat vain EX-logolliset nopeammat microSD-kortit.